Sellun valmistus on kaikessa yksinkertaisuudessaan puuraaka-aineen keittämistä kemikaaleilla, jotta puusta saadaan poistettua side- ja liima-aineet. Tuloksena saatava sellumassa käytetään paperin- ja kartonginvalmistuksen raaka-aineena.
Todellisuudessa sellun tuottaminen ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista. Kun halutaan saada aikaan juuri oikeanlaista raaka-ainetta erilaisille lopputuotteille, syvällinen kuituosaaminen on ratkaisevan tärkeää.
Raaka-ainetyyppi vaikuttaa merkittävästi paperin ja kartongin ominaisuuksiin. Metsä Fibre käyttää sellunvalmistukseen sekä havupuuta (mänty, kuusi) että lehtipuuta (koivu).
Puuta käytetään valmistusprosessissa erittäin tehokkaasti. Puuraaka-aineesta puolet hyödynnetään sellukuituna. Toinen puoli hyödynnetään polttoaineena sähkön ja lämmön tuotannossa.
Keittokemikaalit otetaan talteen soodakattilassa ja käsitellään uudelleen käytettäviksi kaustisoimalla. Vesikiertojen asteittainen sulkeminen ja prosessin sisäisen puhdistuksen lisääminen ovat vähentäneet jäteveden määrää ja vesistöjen kuormitusta. Jätevedet puhdistetaan biologisesti ennen vesistöön johtamista. Savukaasut puhdistetaan, ja prosessissa syntyvät hajukaasut kerätään ja poltetaan.