Jotta Metsä Fibre olisi vastuullisin ja kustannustehokkain kumppani maailman johtaville paperi-, kartonki- ja pehmopaperivalmistajille, meidän on onnistuttava myös turvallisuusasioissa. Haluamme luoda työntekijöillemme työympäristön, jossa heitä ja heidän turvallisuuttaan kunnioitetaan. Turvallisuus on sisäänrakennettu osa yrityskulttuuriamme.
Metsä Fibre on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen eliminoida täysin työtapaturmat vuoteen 2012 mennessä. Työturvallisuusjohtamisen periaatteita on toteutettu vuoden 2009 alusta lähtien jokaisessa Metsä Fibren yksikössä. Olemme ottaneet käyttöön havaintojärjestelmän, jotta voimme tunnistaa ennalta pienimmätkin mahdolliset vaarat ja estää tapaturmat. Vuonna 2009 tehtiin 4 209 turvallisuushavaintoa, yli neljä kertaa enemmän kuin vuonna 2007.
Mitataksemme työturvallisuusohjelmamme onnistumista teimme koko yhtiön kattavan tutkimuksen, jonka avulla voimme kehittää tehtaistamme entistäkin turvallisempia työpaikkoja. Tutkimus kertoo selkeästi, että mitä enemmän esimiehet kannustavat turvallisiin työtapoihin, sitä vähemmän on hiljaista hyväksyntää riskinotolle.
Vuonna 2010 olemme aikataulussa ohjelmassamme: olemme puolittaneet tapaturmataajuutemme edellisvuoteen verrattuna.